Kartore Wood
 
 

Tuotteiden suunnittelu lähtee liikkeelle asiakkaiden tarpeista ja toiveista, joihin ei välttämättä löydy muualta miellyttävää ratkaisua.

 

Ulkokalusteet

Ei vain ulkokaluste

KartoreWood -ulkokalusteet eivät ole ulkokalusteita siten kuin ulkokalusteet perinteisesti ajatellaan, sillä useimmat kalusteet on suunniteltu niin pintakäsittelyn kuin muotoilunkin puolesta sopimaan yhtä hyvin sekä sisä- että ulkokäyttöön. Tilatessasi tuotetta on hyvä ilmoittaa, aiotko käyttää kalustetta ainoastaan ulkona tai sisällä, vai sekä sisällä että ulkona. Tällöin voidaan valita tarkoitukseen parhaiten sopivat pintakäsittelyaineet.

Tuo olohuoneesi puutarhaan

Ideana on ulottaa niin terasseille, parvekkeille, viherhuoneisiin kuin pihoillekin samankaltaista viihtyisyyttä ja kauneutta, johon olet tottunut sisätiloissa. Näin voit viettää kesäpäiviäsi ja nauttia viihtyisistä illallisista puutarhassasi tai parvekkeellasi yhä viihtyisämmässä ympäristössä.

Koska kalusteita ei käsitellä eliömyrkyillä, ei ole suositeltavaa pitää niitä suorassa vesisateessa, eikä jättää talveksi kylmään kosteaan tilaan.

Siirry sivun alkuun